Setumaan tsasounat - Setomaa tsässonad [ tsasouna - tsässon ]
Kaakkois-Viron Setumaalla asuvat setukaiset ovat virolainen pieni heimo (n. 10.000 henkeä), joka on
uskonnoltaan ortodoksinen ja poikkeaa myös kulttuuriltaan muista virolaisista.
Setumaalta on tiedossa molemmin puolin nykyistä (edelleen epävirallista) Viron ja Venäjän
rajaa yli 100 ortodoksista tsasounaa [ tsasouna / rukoushuone / tasovna / tsässon / palvemaja / kabel ], joista osa on hävinnyt ja jäljellä
olevistakin vain
osa on enää käytössä.
Setukaisten ystävät -yhdistys on
kartoittanut ja valokuvannut jo lähes kaikki tsasounat ja
ortodoksiset kirkot. Tällä sivulla on nyt ensimmäistä kertaa tässä laajuudessa nähtävissä valokuvia ja tietoja näistä
vähän tunnetuista rakennuksista. Kirjallisuudessa ja internetissä ei ole aiemmin ollut
kuvia tai tietoja juuri ollenkaan ja paikallisia asukkaita lukuun ottamatta vain harvat ihmiset ovat
niitä nähneet. Erityisesti Setumaan Venäjän puoleisen osan tsasounat ovat vaikeasti
saavutettavissa ja osa niistä on lisäksi rajavyöhykkeellä ja/tai Pihkovan järven saarilla.
Setumaan ortodoksiset tsasounat
Tietoja tarkistetaan ja täydennetään edelleen. Tiedot ovat vielä alustavia, tarkistamattomia ja puutteellisia.
- Apolihhino, Venäjä
- Borok, Venäjä
- Brod, Venäjä
- Holohhalnja 1, Venäjä
- Holohhalnja 2, Venäjä
- Härmä, Viro
- Irboska 1, Venäjä
- Irboska 2, Venäjä
- Irboska 3, Venäjä
- Irboska 4, Venäjä
- Ivanovo-Boloto, Venäjä
- Jaaska, Venäjä
- Jaastrova, Venäjä
- Kamenka, Venäjä
- Kolomno, Venäjä
- Kopanitsi 1, Venäjä
- Kopanitsi 2, Venäjä
- Korodissa 1, Venäjä
- Korodissa 2, Venäjä
- Kosselka, Venäjä
- Krasnaja Gora, Venäjä
- Krivsk, Venäjä
- Krääkova, Venäjä
- Kudina Gora, Venäjä
- Kuigõ, Viro
- Kulanovo, Venäjä
- Kõõru, Viro
- Küllätüvä 1, Viro
- Küllätüvä 2, Viro
- Laap'tuva, Venäjä
- Labkovo, Venäjä
- Laossina, Viro
- Lisje, Venäjä
- Lissitski, Venäjä
- Litovitsi, Venäjä
- Luki, Venäjä
- Lutepää, Venäjä
- Lüübnitsa, Viro
- Lypolja, Venäjä
- Medele, Venäjä
- Medovo, Venäjä
- Meldova, Viro
- Meremäe, Viro
- Metkavitsa, Venäjä
- Miiksõ 1, Viro
- Miiksõ 2, Viro
- Miiksõ 3, Viro
- Mikidämäe, vanha tsasouna, Viro
- Mikidämäe, uusi tsasouna, Viro
- Moona, Venäjä
- Musti, Venäjä
- Myla, Venäjä
- Obinitsa, Viro
- Olohkuva, Venäjä
- Pal'tsova 1, Venäjä
- Pal'tsova 2, Venäjä
- Parkanuva, Venäjä
- Patskovka 1, Venäjä
- Patskovka 2, Venäjä
- Pedäjäsaarõ, Viro
- Pelsi 1, Viro
- Pelsi 2, Viro
- Pelska, Venäjä
- Petrovsk, Venäjä
- Petseri, Venäjä
- Podgramje, Venäjä
- Podmotsa, Viro
- Pohomoolova, Venäjä
- Pruut'sa, Venäjä
- Puudovissa, Venäjä
- Rokina 1, Viro
- Rokina 2, Viro
- Rozhitsa, Venäjä
- Rääsolaanõ, Viro
- Saarepää, Viro
- Saatse, Viro
- Sadora, Viro
- Samogilje, Venäjä
- Serga, Viro
- Sesniki, Viro
- Simni-Borok, Venäjä
- Sokolova, Venäjä
- Suurõ-Patskovka, Venäjä
- Suurõ-Retshki, Venäjä
- Suurõ-Rõsna, Viro
- Suurõ-Usinitsa, Viro
- Suurõ-Vidovitshi, Venäjä
- Sõromjatino, Venäjä
- Säpinä, Viro
- Shumki, Venäjä
- Tailova, Venäjä
- Teastõ, Viro
- Teshevitsõ, Venäjä
- Tobrova, Viro
- Toomasmäe, Viro
- Tsertva, Venäjä
- Ulaskova, Viro
- Unkavitsa, Venäjä
- Uusvata, Viro
- Vahtsõ 1, Venäjä
- Vahtsõ 2, Venäjä
- Vedernika, Venäjä
- Viro, Viro
- Viski, Venäjä
- Voronkino, Venäjä
- Võmmorski, vanha tsasouna, Viro
- Võmmorski, uusi tsasouna, Viro
- Võõpsu, Viro
- Väiko-Miltsõ, Venäjä
- Väiko-Patskovka, Venäjä
- Väiko-Ristivika, Venäjä
- Väiko-Rõsna, Viro
- Väiko-Treski, Viro
- Väiko-Vidovitshi, Venäjä
- Värska, Viro
Sivun ylläpito: Tapani Pitkänen, Tapio Mäkeläinen / Setukaisten ystävät -yhdistys, s-posti: tiedot(at)tie.to
Sivu perustettu 4.11.1996, viimeksi muutettu: 28.7.07.
Valokuvat ja teksti Copyright©1996-2007 Setukaisten ystävät -yhdistys ellei toisin mainittu